Loppuvuosi vain vilahti ohi, lomaillessa lasten kanssa. Uudenvuoden raketit ammuttiin ja kuohuviinit kilisteltiin. Ja sitten palattiin arkeen.
Lomalla ehdin vähän nettishoppailla ja yksi paketti olikin noudettavissa jo eilen. Tilasin verhoja, sama kangas ja kirjailu, mutta eri mittaisia ja -mallisia. Ensimmäiseksi uutta soviteltiin olohuoneeseen.

Pitkät suorat valkoiset verhot olivat juuri mitä halusin. Istuivat paikoilleen niin, että tuntuu kuin olisivat siinä aina olleet. Ihan nappi ostos siis!

Musta-harmaa brodeerauskoristelu on myös hyvä. Sopii meidän värimaailmaan eikä ole mitenkään liian hallitseva.

Ensimmäiset tulppaanit hain jo vuodenvaihteessa, eilen valitsin ranunculuksia. On meillä vielä jouluisia kukkiakin, aattona saamani valkovihreä asetelma sekä viimeinen valkoinen amaryllis kukoistavat vielä. Silti on pakko saada jo muutakin kukkivaa kotiin. Ei nyt vielä ihan kevättä odoteta, mutta jotain sinne päin kuitenkin.
Aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille!
ps. miten valokuvaus onkaan vaikeaa sisätiloissa... pahoittelen tummia kuvia!
10 kommenttia:
Hih, blogattiin samaan aikaan melkein samalla otsikolla :).
Kauniit verhot löysit.
Niin se loma meni ja arki vei mennessään täälläkin, onneksi pikku lomanen tässä viikonloppuna vielä. Sitten puurretaan taas kodin, työn ja päiväkodin väliä, kunnes lomaillaa taas.
Kauniit verhot ja muutenkin kaunista teillä! Nuo ranunculukset on ihania!
Kauniit verhot, sopivat hienosti teille.
Hyvää alkanutta vuotta teille!
kaunista kaunista! :)
hyvää tätä vuotta!
Oi kuinka kauniit verhot ja todellakin sopii tosi hyvin teille!
heippa. olen yritellyt laittaa kommenttia jo moneen postaukseen. Mutta aina menee joku mönkään (yhteysvirhe minun päässä tai jotain muuta ongelmaa). Toivottavasti nyt tulee läpi. Hienot verhot ja tosiaan sopii hienosti paikoilleen!
Kiitos kaunis kaikille kommenteista ja oikein ihanaa alkanutta vuotta!
Teillä on niin nättiä. Mun ei ole tullut hetkeen sisustuslehtiä ostettua, blogistania tarjoaa niin paljon inspiraatiota ja upeita, oikeita koteja, niinkuin tämä sun blogisi. Taas sain inspistä ja piristystä päivään, kiitos :)
Sopivat hyvin nuo verhot teille :). Innostuin niistä itsekin. Mistä olet ne mahtanut hankkia?
Hei Anne,
verhot on tilattu Jotexilta. Pienellä riskillä pelkästään postin tuoman mainoksen perusteella, mutta tämä riski kannatti. :)
Lähetä kommentti