Ihanaa, kun on lunta ja vähän pakkastakin. Lapset hiihtävät ympäri pihoja ja käyvät koulun kentällä luistelemassa. Tänä talvena Kuopuskin pärjää jo suksien kanssa kohtalaisesti, viime talvena oli sukset ristissä aika usein.

Tänään menemme juhlimaan pikkuista yksivuotiasta. Hurmaava neiti H, lasten pienin serkku, on kaikkien suosikki. Lahjapaperin valinnassa ei ollut vaikeuksia, eihän tuollaiselle pikkutytölle voi muuta laittaa kuin vaaleanpunaista pilkkupaperia.

Kävelen usein lounastunnilla erään sisustusliikkeen ohi ja kurkkaan tietysti aina näyteikkunat. Liikkeen valikoima on hivenen liian romanttinen makuuni enkä ole siellä ennen asioinut. Tällä viikolla ikkunasomistus sai minut sisälle asti, nimittäin ostamaan uusimman numeron JDA Living magazinesta.


Eilen illalla selailin lehteä ja totesin eräästä kotijutusta, että useampi samanlainen kori löytyy meiltäkin ja vieläpä käyttötarkoituskin on sama. Esimerkkinä kuvassa näkyvä suuri halkokori. Meidän pönttöuunin vierestä löytyy sama kori halkoja täynnä. Hauska sattuma.

Nyt silittämään juhlavaatteita ja tekemään prinsessakiharoita, kohta on juhlan aika.
Ihanaa lauantaita!
Ihanaa lauantaita!
2 kommenttia:
Toivottavasti oli mukavat juhlat! Heio tuo teidän viiniteline on tosi kiva, oliko se Riviera Maisonilta? Meillä hakusessa kiva viiniteline...
Heissan,
kiitos, oli kivaa juhlissa.
Viiniteline on RM:n, tykkään kyllä. Tosin nyt ehkä ostaisin pienemmän, meillä tuo ei tunnu täyttyvän millään ;).
Lähetä kommentti