lauantai, 3. joulukuuta 2011

Valkoisia kukkia

Kuopus, meidän vauvanen, täytti eilen viisi vuotta. Meillä oli illalla talo täynnä pieniä tyttöjä juhlamekoissaan. Vaaleanpunaisen juhlakattauksen koristeeksi hain nipun vaaleanpunaisia neilikoita. Juhlakuvaajana toimi Neiti Keskimmäinen, joka keskittyi sankarin ja juhlavieraiden kuvaukseen. Ne kuvat päätyvät yksityisalbumeihin. :)




Blogiin asti pääsevät valkoiset kukat. Ihanat valkoiset ranunculukset saivat seurakseen mustikanvarpuja. Eilen kovin tiukassa nupussa olleet kukat ovat yön aikana avautuneet kauniisti. Hallin sivupöydällä oli niille juuri sopiva paikka.




Olohuoneessa kukintaa on aloittamassa valkoinen amaryllis. Se sai somistukseksi ripauksen joulunpunaista.




Valkoiset hyasinttini levittävät jouluista tuoksuaan ympäri kotia, mutta kovin kauniisti ne eivät kuki. Jostain syystä kaikki ovat innostuneet kasvattamaan lähinnä mittaa, vaikken ole edes kastellut niitä. Myöskään liiasta lämmöstä ei tuon varren kasvamisen pitäisi johtua, sillä myös työhuoneeseeni viemäni hyasinttiruukku on täynnä hontelovartisia kukkia. Ja siellä, vanhan kerrostalon kivisellä ikkunalaudalla on taatusti viileää.



Nyt silittämään seuraavia juhlamekkoja ja kauluspaitoja, tänään pääsemme pikkujouluillalliselle koko perhe!

Tunnelmallista toisen adventin aattoa.

2 kommenttia:

Kotomon Taina kirjoitti...

Niin ne vauvat kasvaa..
Ihania kukkia!

Elina kirjoitti...

Ihania kukkia. Alkoi heti tehdä mieli valkoisia kukkia olohuonetta koristamaan.