Huh, olipas kiireinen viikko ja viikonloppu. Niinhän meillä yleensäkin, mutta viime viikolla oli useana iltana lauantaiseen muodostelmaluistelun ensimmäiseen valintakisaan liittyviä esiintymisiä ja puhtaallemenoja kaiken normaalin ohjelman lisäksi.
Keskimmäinen teki viime kesänä pitkän harkinnan jälkeen ison päätöksen ja vaihtoi yksinluistelusta joukkueeseen. Ja lauantaina tuo syksyn ajan yhdessä harkannut minorijoukkue luisteli ensimmäisen kilpailunsa. Minä pääsin mukaan kisatunnelmaan huoltajana. Ja hauska reissu meillä olikin!

Muu perhe jäi tällä kertaa kotiin ja keskittyi täällä jääkiekkoon, prinsessaelokuviin ja vaahtokylpyihin. Jääkiekkoa riitti vielä sunnuntaillekin. Esikoisen syyskauden viimeinen peli on nyt pelattu. Joulutauon jälkeen on jatkosarjan vuoro.

Eilen iltapäivällä sitten leivottiin ensimmäiset joulupiparit. Kuopuksen toiveesta myös piparitalon osat on nyt paistettu, tosin kokoaminen on vielä edessä.

Valkoisista joulukukistani on jäljellä enää tämä upeasti kukkiva amaryllis. Siirsin sen olohuoneesta keittiöön. Näin se on ensimmäisenä aamulla vastassa ja joulutunnelmaa tuomassa, kun herään kahvinkeittoon. Hyasinttien tuoksua silti kaipaan. Niitä täytyy hakea lisää.
Piparintuoksuista viikkoa!
1 kommenttia:
Täällä kummitäti vieläkin liikuttuneena lauantain luisteluohjelmasta :) Oli hienoa katseltavaa.
Nähdään jouluna!
Lähetä kommentti