sunnuntai, 25. syyskuuta 2011

Olohuoneen matto

Ihanan aurinkoinen päivä tänään! Pieniä pihapuuhia touhusin Kuopuksen kanssa äsken ja viimeiseksi ennen sisälle tuloa istuimme kuistin portailla syömässä oman omenapuun omenoita. Ihan parasta syksyssä nuo omenat.




Olohuoneeseen on pikkuhiljaa saatu valmiimpaa. Nyt on yhdelle tyhjälle seinälle kiinnitetty hylly ja hyllyn alle ripustettavaksi löysin eilen valokuvakehyksen, johon mahtuu sopivasti kolme kuvaa. Nyt vain odotellaan koulu- ja päikkykuvausten satoa. Myös verhotanko on laitettu paikoilleen ja melkein jo tiedän, minkälaiset verhot tänne haluan. Vielä puuttuu ainakin kranssi halliin vievän lasiparioven yläpuolelta.




Juuri nyt sovitettavana on mattovaihtoehdot, joista on kuvia tarjolla joka suunnasta. Ruskea juuttimatto, joka olisi parempi ilman tekstiä, mutta sopivankokoista en ole löytänyt mistään.




Harmahtava puuvillainen versio on tuo toinen vaihtis. Ruskea on saanut perheeltä äänivyöryn, vain minä en ole ihan varma siitä...




Itse asiassa, kun näitä kuvia tässä selaan edestakaisin, niin ehkäpä se ruskea on kuitenkin parempi. Ja sen pariksi ehdottomasti valkoiset pellavaverhot.




Viimeisessä kuvassa näkyy ruukkuprojektimme tämänhetkinen tila. Ruukut on maalattu mustiksi liitutaulumaalilla. Kesällä Kuopus maalasi kanssani valkoisella maalilla kuistin kaappia ja silloin koko tyttö oli valkoisella kuorrutettu. Harjoitus tekee totisesti mestarin, mustaa maalia ei löytynyt mistään muualta kuin ruukuista. Koskahan vain ehtisin viimeistellä ruukut..

Aurinkoista syyskuun viimeistä viikkoa!

3 kommenttia:

Jutta-Mari kirjoitti...

Ehdottomasti ruskea, toinen on liian pliisu

Johanna kirjoitti...

Ääni ruskealle, tuo sopivasti ryhtiä tilaan

Hannukka kirjoitti...

Matto-"ongelmia" täälläkin, lähinnä siitä että näyttävät liian pieniltä eli kaksi löydettävä jotka mielellään näyttäisivät yhdeltä :)