lauantaina 29. elokuuta 2009

Lauantaiaamuna raksalla

Olimme koko perhe reippaina tontilla talonpohjia ihmettelemässä ennen yhdeksää tänä aamuna. Tarkoitus oli tehdä viimeiset siivoukset ennen maanantaiaamun h-hetkeä, mutta saimme niskaamme oikein kunnon sadekuuron. Nyt onneksi paistaa jo aurinko ja pääsemme pian jatkamaan päivän hommia.




Kaikki on siis valmista, talopaketti saa tulla! Taloedustajamme kävi eilen illalla tekemässä viimeiset tarkistusmittaukset ja varmisti tehtaalle, että saa laittaa yhden Auroran matkaan. Maanantaina kello 7 pitäisi olla piha täynnä rekkoja ja nostureita. Arvatkaa vain kuinka paljon jännittää...




Pentikiltä ostamani pöytä kotiutui eilen. Se on minusta aivan ihana. Ja väri on hyvä, sellainen harmahtavanvalkoinen. Myymälän valoissa pöytä ei päässyt ollenkaan oikeuksiinsa. Eikä tässä kuvassakaan, makuuhuoneen nurkkaan ahdettuna. Luulen, että uudessa kodissa pöydän paikka on alakerran hallissa. Sen yläpuolelle taidan ripustaa jo vuosia sitten Pentikiltä ostamani soikean peilin.




Syksyistä elokuun viimeistä viikonloppua!

torstaina 27. elokuuta 2009

Tuoksuja

Harmaata ja märkää, sellaista syksyllä välillä on. Koko päivän on pikkuhiljaa ripsinyt vettä ja valitettavasti sääennuste näyttää yltyvää sadetta länsirannikolle seuraaviksi päiviksi. Meillä pitäisi tehdä viimeiset kivijalan ulkopuoliset täytöt ennen talopaketin saapumista ja tontti alkaa uhkaavasti muistuttaa mutalätäkköä... Kovasti siis toivon sään vielä muuttuvan kuivemmaksi.

Kotona tuoksuu hyvältä. Lattiat on puunattu puhtaiksi maison bellen appelsiinintuoksuisella lattianpesuaineella. Miten pienellä seikalla siivouskin voi muuttua mukavaksi puuhaksi...




Keittiössä ahkeraa siivoajaa odottaa vastakeitetty kahvi kera tuoreen omenapiirakan. (tosin piirakan tämä siivoaja joutui ihan itse leipomaan, kahvinkeitosta sentään vastasi Esikoinen. :) Vain yksi jäi puuttumaan iltapäivän rauhallisesta kahvihetkestä, nimittäin syksyinen sisustuslehti. Toiveikkaana kiersin lehtihyllyä aamun kauppareissulla, muttei niin mitään. Ehkäpä ensi viikolla jo olisi syksynumeroitakin myynnissä.




Illalla tuoksuttelen uusia tuikkujani, talvisia marjoja ja tummaa kirsikkaa. Ennen sitä pitää kuitenkin sonnustautua sadekamppeisiin kannustamaan Esikoisen jalkapallojoukkuetta tämänkertaisissa sarjapeleissä.

Tuoksuvaa torstaita!

torstaina 20. elokuuta 2009

Jälleen keittiötä

Ihana syksy! Vihdoin on iltaisin niin viileää, että meilläkin voi polttaa kynttilöitä. Kuopus tosin onnistui polttamaan myös otsatukkaansa pienen loven... Jatkossa pikkuisinkin malttanee katsella kynttilöitä hieman kauempaa.

Minä selailen lehtileikkeitä, mittailen pohjapiirustusta, suunnittelen ja haaveilen ja vähän tuskailenkin. Keittiön suhteen pitäisi pikkuhiljaa tehdä ratkaisuja, mutta seinäsentit tuntuvat vähäisiltä ja budjetti kapoisalta. Perustusten tekoon nimittäin meni rahaa aika lailla enemmän kuin ennakkolaskelmien ja -mittauksien mukaan piti, joten jostain kohtaa on pakko nipistää, ettei rahanmeno vallan ryöstäydy käsistä...




Huomenna menemme joka tapauksessa katsomaan erään puusepän omaan kotiinsa tekemää keittiötä. Kuvissa keittiö näytti oikein hienolta. Saapa nähdä, minkälaisen hinta-arvion hän antaa meidän keittiöstämme.




Alimmaisen kuvan tunnelma on ihana. Tuo keittiö (ja oikeastaan koko koti) on niin kaunis ja rauhallinen, palaan tuohon lehtijuttuun aina uudestaan. Koti on esitelty Jeanne d'Arc Living -lehdessa numerossa 2.




Käväisin muuten tänään Pentikillä remonttityhjennyksessä ja onnistuin nappaamaan itselleni kauniin puolipyöreän pikkupöydän. Tungos liikkeen ovella kello 10 aamulla oli valtaisa, mutta tällä kertaa minua onnisti. Olen ihaillut pöytää useasti ja nyt sain sen hyvällä alennuksella. Ensi viikolla haen sen kotiin, sitten voin näyttää kuvankin.

Aurinkoista loppuviikkoa!

lauantaina 15. elokuuta 2009

Hitaasti, mutta varmasti

Ihanat viilenevät illat ovat täällä, hienoa. Syksyihminen minussa riemuitsee näistä aurinkoisista, muttei enää helteisistä päivistä. Ihan pian alkaa kynttiläaika, vielä siihen on vähän liikaa lämpöä täällä ullakkokodissamme.




Tontilla tapahtuu koko ajan, siitä tuo otsikko. Nyt vaan sellaista hidasta ja turhankin tuntuista tapahtumista, pohjien tekeminen kun vain kestää ja kestää. Oikeasti ei tietenkään turhaa, mutta onhan se vähän hassua ensin kaivaa valtaisa kuoppa ja sitten alkaa täyttää sitä kalliilla soralla ja sepelillä.




Tänään Mies sai kaikki salaoja- ym. viemäröintityöt sekä täytöt tehtyä ja nyt odotamme ontelolaattojen asennusta. Sitten taas jatketaan, styroksia ja hiekkaa anturan ympärille ja sitten lisää ontelolaattoja. Autotallin perusta kohoaa myös, viimeiset muuraukset tehtiin eilen. Seuraavaksi alkaa nousta rakennuksen runko.

Ihan pian pääsen leipomaan omenapiirakan oman puuni omenoista. Omenoita tulee paljon, toivottavasti vain madot ovat tällä kertaa jättäneet puuni rauhaan.




Koululaiset polkaisevat aamuisin matkaan, harrastukset pyörivät jo ihan täysillä ja eilen alkoi Kuopuksen hartaasti odottama "ihan oma" kerhokin. Viikot alkavat varmasti vilistä hurjaa tahtia tässä normaalissa arjessa, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että pian ollaan jo joulunodotuksessa. :)

Pirteää viikonloppua!

ps. Jos nurkissasi pyörii tarpeettomat taitoluistimet (kärkipiikeillä) kokoa 24 tai 25, olisin halukas ostamaan ne. Otathan pikaisesti yhteyttä s-postilla, osoite löytyy blogin sivupalkista, tai jättämällä kommentti tähän postaukseen.

perjantaina 7. elokuuta 2009

Talo paperilla

Huh hellettä, ei voi muuta sanoa. Minä olisin jo valmis siirtymään syksyyn, tämä tilapäiskoti on nimittäin epämukavan lämmin näiden hellepäivien jälkeen. Ensi viikolla alkaa jo koulukin, ei silloin enää tarvita hellettä vaan kuulaita, viileneviä syyspäiviä.

Kuukausi vielä, ja sitten meidän talopaketti alkaa nousta. Konkreettisten raksapuuhastelujen aiheuttaman väsymyksen jalkoihin jäänyt sisustussuunnittelu alkaa taas kiinnostaa. Talokuvat ovat iltaisin levällään olohuoneessa, kun mietiskelen ja haaveilen. (Kuvia klikkaamalla saat ne näkymään suurempina.)




Ekassa kuvassa julkisivut. Pääsisäänkäynti on lasikuistilta, omenapuuni oksien alta. Arkieteinen piha- ja urheiluvaatesäilytyksineen on myös samalla puolella taloa, käynti päätyerkkerin nurkalta. Parveke ja terassi tulevat joelle päin.




Alakerran pohja näyttää tältä. Khh:n vieressä oleva tekninen tila on oikeasti urheiluvarusteiden kuivaus- ja säilytystila, tekniset ratkaisut tulevat piharakennuksen pikkuvarastoon. Pohjakuvasta poiketen käynti umpiportaiden alle muodostuvaan komeroon on keittiön oven vierestä, ei hallin puolelta.




Yläkerrassa huonejako on jo varsin selvä. Joen puolelle tulee meidän makuuhuone, vasemmalle puolelle, ja toiseen päätyyn pääsee Esikoinen. Parvekkeelle kuljetaan lasten tv/tietokonehuoneen kautta. Etupihan puolelle tulevat tytöt, vasemmalle Kuopus ja oikealle Keskimmäinen.

Nyt pitää rientää jäähallille, ensin on luistelun vuoro, sitten kaukaloon pääsevät kiekkopojat. Viikonloppuun mahtuu lukuisten hallivuorojen lisäksi myös jalkapalloturnaus, Vaarin syntymäpäiväjuhlat, Apulannan keikka Esikoisen & Keskimmäisen kanssa ja sokerina pohjalla pistelytapaaminen sunnuntai-iltapäivällä.

Oikein ihanaa viikonloppua!