maanantaina 28. syyskuuta 2009

Ostoksilla

Viikonlopun myrskyisät tuulet toivat sunnuntai-illaksi vesisateen, onneksi tänään ei tarvinnut herätä sateen ropinaan. Tontti kyllä on pelkkää kurapeltoa, ei houkuta yhtään päästää lapsia sinne leikkimään tänään.

Meidän piti Kuopuksen kanssa lähteä ristiäislahja- ja juhlavaateostoksille aamulla, mutta pieni ilmoitus sanomalehden takasivulla aiheutti sen, että automatka suuntautuikin tänne. Nimittäin vain tämän viikon ajan kaikki liikkeen tuotteet ovat tarjouksessa, -50%. Kannattaa ajella vähän kauempaakin.

Ristiäislahjakin löytyi sisustusliikkeestä, lasten pikkuisin serkkutyttö saa ensi sunnuntaina tämän ihanan pituusmitan. Idea on kiva, kehyksessä on paikka valokuvalle ja päivämäärälle aina tietyn senttimäärän täyttyessä.




Uuteen kotiin ostettiin kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin. Tykkään ihan hurjasti tästä lasikaapista, joka kuvaa varten täytettiin pienemmillä ostoksilla (kynttilöitä ja muutakin). Kaappi on vielä liikkeen pölyissä, laitan sen takaisin pakettiin odottamaan muuttoa.




Tästä rottinkisesta kynttilälyhdystä olen haaveillut pitkään. Sekin päätyy vielä pakettiin, mutta voin kuvitella, miten kauniisti kynttilänvalo loistaa tuosta sydämestä.




Kuopukselle ostimme oman nojatuolin. Varsin suloinen ja juuri sopivan kokoinen.




Ostin myös yhden metallisen lehtikorin lisää, kesällä ostamani kaveriksi. Ja nipun GreenGaten pilkullisia ruokailuvälineitä, tällä kertaa punaisia ja tummanharmaita.

Ja se isompi ostos, se on tämä New England Fish Market -astiakaappi. Kuvat etsin netistä jostain, kännykällä ottamani kuvat eivät olleet kovin onnistuneita.



Kaappi jäi vielä kauppaan, haemme sen ensi viikolla mökille varastoon odottamaan ruokahuoneen valmistumista. Kaapissa on paljon kauniita yksityiskohtia, joista lupaan kuvia sitten, kun kaappi on paikoillaan.

Aurinkoisia syyskuun viimeisiä päiviä!

17 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Ihania ostoksia, etenkin tuo kaappi! *huokaus*

Vekarus kirjoitti...

Ihania ostoksia! Voi kunpa huvilalle mahtuisi tuollainen kaappi!

Teija kirjoitti...

Iik, ihanuuksia! Onkohan tarjous voimassa molemmissa liikkeissä?

Hanna kirjoitti...

Ihanat ostokset! :) Olen itse etsinyt tuota rottinkista kynttilälyhtyä missä on sydän, mutta ei ole vaan vastaan tullut :(

Mari kirjoitti...

Arvasin et olet heti lähtenyt :)Arvaa vaan pysynkö nahoissani täällä, kun tekis mieli itsekin lähteä ihan nyt just. Luulen kuitenkin että on pakko odottaa perjantaihin, toivottavasti siellä on jotain vielä silloin jäljellä.

Mutta siis ihania hankintoja!

Nora kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne! Olen kyllä edelleen varsin onnellinen ostoksistani. :)
Teija: luulen, että vain Kankaanpäässä, mutta kannattaa varmaan soittaa ja kysyä.
Hanna: lyhty oli tuollakin ainoa kappale, on varmaan aika vanhaa mallistoa.
Mari: jep, meillä muuttui suunnitelmat kertaheitolla aamiaispöydässä lehteä lukiessani. :) On siellä tavaraa, varmasti vielä perjantainakin. Ymmärsin että ovat koko viikon kuuteen asti auki normiviiden sijaan. Jos olisin ollut yksin liikkeellä, olisin varmasti tehnyt enemmän hankintoja esim. joululahjoiksi, mutta Kuopuksen jaksaminen on rajallista.

anu kirjoitti...

Oi ihana mitä ostoksia ja siis voih tuota isoa kaappia on se aivan mielettömän upea!

Anne kirjoitti...

Kaappi on viehko, päädyn kaapit kivat sekä sisälaatikot jne...joko keittiönkaapit on valittuna ?

Mustikka kirjoitti...

Hienoja nuo molemmat kaapit :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä sinun blogi on aivan ihana, olen 'salaa' täällä seuraillut sun juttuja ja ne on ihania! Kovasti tykkään sun niistä yksistä ristipistotöistä, siitä pitkäsääristä tipusta, sellaisen haluaisin osata tehä itellekki,sellaisen pääsiäisaiheisen. Mukavaa syksyn jatkoa ja oman kodin rakentamista!

-Sari-

Sari kirjoitti...

Aivan ihania ostoksia! Upea kaappi ja tosi hieno idea tuo pituusmitta. Mukavaa rakennuspuuhailua!

Saara kirjoitti...

Ihania löytöjä olet tehnyt.:) En ole käynyt Kankaanpään liikkeessä, mutta kaarinassa olen ja olin hiukan pettynyt. Liike on kyllä aivan ihanassa rakennuksessa ja tilat ovat suuret. Tavaraa on liian vähän tilaan nähden ja ne on aseteltu tylsästi esille. Vähän niin kuin olisi marketissa. On ihan kivaa tavaraa, mutta ei tule ostettua mitään, kun ei tule sitä "pakko saada!"-fiilistä. No tämä oli minun mielipiteeni. Voi olla, että joku toinen on eri mieltä.:)
P.s. Nettisivuilla otetut kuvat ovat varmaan Kankaanpään liikkeestä. Näyttää paljon paremmalta, kun Kaarinan liike.

tina kirjoitti...

Ah,ihania ostoksia!Täytyy varmaan yrittää mahduttaa viikkoohjelmaan keikka K:päähän ;)

Nora kirjoitti...

Sateista tiistai-iltaa!
Anu: kiitos. Kaappi on kyllä ihana, kunhan vielä saadaan joskus kantaa se omalle paikalleen...
Anne: jep, kaapissa on kyllä paljon yksityiskohtia. Keittiöön tulee sellainen ihan simppeli kehysovi, suorakulmainen kehys, pieniin laatikoihin tulee sileä etulevy. Vetimiä vielä mietin, taso puuttuu edelleen jne.
Mustikka: kiitos. Mieheni jo suunnitteli tekevänsä pikkukaapista sikarikaapin, katsoo nyt maltanko luovuttaa sen hänen käyttöönsä. :)
Sari: kiva kun jätit kommenttia. Ristipistot on oikeasti tosi simppeleitä (tai siis niitä voi tehdä helposti tai todella vaikeinakin tietysti), kannattaa rohkeasti kokeilla.
Sari: Kankaanpäässä on tavaraa ihan miljoonassa kerroksessa, siellä pitäisi voida kulkea tosi rauhallisesti ja katsoa kaikki hyllyt/kaapit/pöydät aina lattiatasoon asti läpi. Astiat on nätisti esillä kaapeissa, tosin kyllä sielläkin voisi järjestelyä vielä harjoittaa. Ja jos ostosseurana on 2-vuotias, pitää vain napsia päällimmäisiä mukaansa. ;)
Tina: mars matkaan, nyt on kyllä hinnat kohdillaan. :)

Nora kirjoitti...

Anteeksi, pitää heti korjata.
Hyppäsin jälkimmäisen Sarin yli kommenteissani, teksti oli vastinetta Saaralle.
Kiitos Sari sinullekin käynnistä ja kommentista. :)

Hannis kirjoitti...

Wau mitä shoppailuja :-) Mulla yks valkoinen Nuuksio-kaappi viel kiikarissa, jahka joskus sen oman Kannustalomme saamme!! Ihana seurata talonne sisustelujuttuja.

Hanni kirjoitti...

Upeita löytöjä, kaappi erityisesti, sopivat vaarmasti hienosti uuteen taloon :)