Kaikki on siis valmista, talopaketti saa tulla! Taloedustajamme kävi eilen illalla tekemässä viimeiset tarkistusmittaukset ja varmisti tehtaalle, että saa laittaa yhden Auroran matkaan. Maanantaina kello 7 pitäisi olla piha täynnä rekkoja ja nostureita. Arvatkaa vain kuinka paljon jännittää...

Pentikiltä ostamani pöytä kotiutui eilen. Se on minusta aivan ihana. Ja väri on hyvä, sellainen harmahtavanvalkoinen. Myymälän valoissa pöytä ei päässyt ollenkaan oikeuksiinsa. Eikä tässä kuvassakaan, makuuhuoneen nurkkaan ahdettuna. Luulen, että uudessa kodissa pöydän paikka on alakerran hallissa. Sen yläpuolelle taidan ripustaa jo vuosia sitten Pentikiltä ostamani soikean peilin.

Syksyistä elokuun viimeistä viikonloppua!

14 kommenttia:
Jänniä hetkiä eletään teillä!
Kyllä varmaan jännittää!!
Sitten maanantaina tapahtuukin aika valtava edistyminen.
Ihanaa, pian on maanantai! <3
Hengessä mukana :)
Meidän perhe seuraa erityisellä mielenkiinnolla projektin etenemistä, perästä kuuluu/tullaan..
Samoilla sanoilla aloittaen; perästä tullaan ja varsin pian :) Pidän peukkuja ja jään odottamaan seuraavaa postausta ;)
Voi että. Muistan tuon jännityksen. Ekaks ei ollut kuin pohjat. Ja sit yhtäkkiä - talo! Ihania aikoja elätte (tosin myös rankkoja)...
Voi kuinka jännittävää ja ihanaa! Minä muuten hinguin myös syksyistä sisustusluettavaa ja pettymyshän siellä lehtihyllyllä tosiaan iski. Maalaisunelma - lehti onneksi tuli juuri siihen hätään postissa. Siinä oli kauniita kuvia syysasuista. Sisustusanti jäi mielestäni tällä kerralla ehkä vähän laihemmaksi kuin yleensä. Tai ehkä se johtuu siitä, että odotin viime numerossa mainostettua kylppäriekstraa, joka sitten olikin melko pieni. Meillä tarvittaisiin ideoita kodikkaaseen kylppäriin...
Minä tykkään kovasti blogistasi ja vastavierailulle myös omaani sinua kutsun (tosin vasta aloittelen ja anti on vielä kovin vähäistä). Seuraan innolla projektinne edistymistä ja onnenhippuloita teille lähetän!
Muistan tuon jännitystä kiprsitelevän tunteen kaksivuotta sitten joulukuun alussa. Ja kahdessa päivässä tontilla oli talo, jouluna lattiat valettuna, kattopäällä ja lämmöt talossa. Se oli mieletön tunne! Huh, mahassa nipistää, kun muistelen... :))
Hei, pöytä näyttä ihan niin mukavalta kuin mitä aiemmin kerroitkin. Voi jestas sentään mahtaa todella jännittää talon tulo! -Tiina
Voi jännää! Muistan itsekin sen syksyisen päivän kun talomme tuli. Mukava seurata taloprojektianne.
Pöytä oli todella hieno!
Ja voi kuinka ihanaa suuri päivää on aiva nurkan takana.
Ihania nuo takat, kaikki kolme! Valinnan vaikeutta...
Mistä ihmeestä löysit vielä Pentikin Kustaa-sarjan pöydän? Minä olen ollut siinä uskossa että se on jo lopetettu enkä ole siis enää edes etsinyt, uutena ainakaan. Samaa sarjaa minulta löytyy seinäkaappi ja vitriini mutta tuota pöytää ei ole silmiini osunut.
Heippa anonyymi: pöytäni ei ole Kustaa-sarjaa vaan Anna-sarjaa. Jos katsot tarkkaan, koristelu on erilainen kuin Kustaassa. Ja jos oikein muistan, Kustaa-sarjan pöydässä ei ole ollenkaan laatikkoa. Tämä Anna pitäisi olla edelleen myynnissä, ja tyyliltään varmastikin sopii sinulla jo oleviin kalusteisiin. Kantsii kysellä Pentikin liikkeestä.
Lähetä kommentti