Minä selailen lehtileikkeitä, mittailen pohjapiirustusta, suunnittelen ja haaveilen ja vähän tuskailenkin. Keittiön suhteen pitäisi pikkuhiljaa tehdä ratkaisuja, mutta seinäsentit tuntuvat vähäisiltä ja budjetti kapoisalta. Perustusten tekoon nimittäin meni rahaa aika lailla enemmän kuin ennakkolaskelmien ja -mittauksien mukaan piti, joten jostain kohtaa on pakko nipistää, ettei rahanmeno vallan ryöstäydy käsistä...
Huomenna menemme joka tapauksessa katsomaan erään puusepän omaan kotiinsa tekemää keittiötä. Kuvissa keittiö näytti oikein hienolta. Saapa nähdä, minkälaisen hinta-arvion hän antaa meidän keittiöstämme.
Alimmaisen kuvan tunnelma on ihana. Tuo keittiö (ja oikeastaan koko koti) on niin kaunis ja rauhallinen, palaan tuohon lehtijuttuun aina uudestaan. Koti on esitelty Jeanne d'Arc Living -lehdessa numerossa 2.
Käväisin muuten tänään Pentikillä remonttityhjennyksessä ja onnistuin nappaamaan itselleni kauniin puolipyöreän pikkupöydän. Tungos liikkeen ovella kello 10 aamulla oli valtaisa, mutta tällä kertaa minua onnisti. Olen ihaillut pöytää useasti ja nyt sain sen hyvällä alennuksella. Ensi viikolla haen sen kotiin, sitten voin näyttää kuvankin.
Aurinkoista loppuviikkoa!

10 kommenttia:
Kauniita kuvia ja tunnelmia, meillä melko lailla samanlaisia ajatuksia ajatellaan näinä aikoina. Minäkin haaveilen puusepän tekemästä keittiöstä, mutta ainakin kuvittelen, että se on niin kallis ettei sovi budjettiin, en ole kyllä kysynytkään. Olen Ikean ohjelmalla tehnyt suunnitelman meidän keittiöstä sen mukaan vedetty vedet ja sähköt jo.
Aikanaan mun piti kommentoida tuota pohjakuvanne keittiötä, mutta bittiavaruus söi kommentin. Eli minä en laittaisi liettä ja allasta noin lähekkäin vaan jättäisin väliin työskentelu-/pilkkomistilaa. Toki jokaisella voi olla omat työtapansa.
Rahaa menee aina enemmän kuin suunnttelee... minulla on mennyt aivan älytön määrä rahaa kaivoon ja puhtaan veden "putkitukseen" ja likavesiviemärin tekemiseen, kaiken maailman saostuskaivot jne...
mutta ne on nyt kuitenkin kunnossa...
Minäkin olisin halunnut puusepän tekemää keittiö, mutta kuultuani hinnan turvauduin ihan halpiskaappeihin kutenkin...
Kivaa se kuitenkin on kun on kun voi itse suunnitella
Kiitos kivoista kommenteista!
Hannukka: tuossa pohjakuvassa näkyvä keittiö"suunnitelma" on talomyyjän tekemä. ;) Liesi tulee kulmaan, mutta allas vasta ikkunan alle. Siihen jää siten ihan hyvä työskentelytila lieden viereen, kuten ajattelitkin.
Kris: Meillä on se ehkä poikkeuksellinen tilanne, että eka taloprojekti pysyi ihan budjetissa joka osa-alueella, siksi nämä ylitykset ehkä ottaa vielä raskaammin. No, pohjat on tehtävä ja ne maksaa sen mitä maksaa, ei voi muuta. Jossain kohtaa sit yritetään säästää, muttei nyt mihinkään älyttömyyksiin asti kuitenkaan. :) Tarkoitus kuitenkin asua tässä talossa kauan.
Täällä myös samanlaisia illan viimeisiä ajatuksia ;) , pohjatyöt taitavat järjestää haukata ison loven jopa minusta liiankin ison....mutta huomenna menen katsomaan yhtä mallia,,,tiedän että sekin liian kallis mutta ainahan voi käydä katsomassa.
Innolla seuraan rakennusprojektianne ja varsinkin odotan sitä sisustuspuolta! Meilläkin on edessä keittiöremontti ja kaikki vinkit ovat tarpeen:)
Hei, puusepäntekemä keittiö... Kuulostaa hyvältä!! Oi joi sellainen on minunkin haaveissani! Ihanaa kun sinua onnisti Pentikin alessa! -Tiina
Pohjarakentaminen taitaa aiheuttaa usein ennakoitua suurempia kustannuksia.
Meillä kunta määräsi aikanaan lattiakorkeuden kaksi metriä maanpinnan yläpuolelle (tie nousee), mistä johtuen jouduimme muuraamaan useampia harkkokerroksia sokkeliin ja laittamaan ontelolaatat alapohjaksi. Meni siinä ensiasunnon budjetti sen verran sekaisin heti alkuunsa, että koko homma pistettiin jäähylle pariksi viikoksi. Päätimme sitten kuitenkin jatkaa.
Myöhemmät budjettiylitykset olivatkin sitten useimmiten ihan tietoisia ja omavalintaisia ;)
mammatuttusi,
Minna
Anne: niinpä, katsominen ei maksa mitään. Kannattaa aina, jos ei muuten niin ideoita etsien.
Siirisofia: kiva kun seurailet juttujani, kyllä tästä pikkuhiljaa päästään oikeesti sisustamaan.
Tiinali: puusepän oma keittiö oli vallan upea, kuten koko talokin. Saattaapi olla, että saadaan yhtä ihana keittiö meillekin.
Minna: Joo, näyttää perustukset ihan järjestään ylittävän budjetteja. Meillä vaan eka projekti tosiaan meni niin iisisti, ettei osannut varautua. Hih, mä olen kyllä hyvä noissa "mutkunmähaluun" -ylityksissä... ;) Täytyy nyt vain pakottautua olemaan tosi hintatietoinen sit muissa kohdissa.
Ihanat suunnitelmat. <3 Meillä myös talon rakentaminen tällä hetkellä käynnissä.
Lisään sinut blogiini, sopiihan? :)
naana: kiva kun kävit, ja lisää vain listallesi, sopii hyvin.
Lähetä kommentti