keskiviikkona 8. heinäkuuta 2009

Kaivinkone tontilla

Kesän lämpö hävisi näköjään ihan kokonaan, mutta toisaalta se ei nyt haittaa. Työnteko ulkona on mukavaa, kun ei ole liian kuuma.

Sunnuntai-iltana kävin kuvaamassa vielä koskematonta tonttia. Nurmikko vihersi ja lasten trampoliinikin oli vielä alkuperäisellä paikallaan.




Maanantaiaamuna tuli kaivinkone ja vihreä muuttui ruskeaksi. Autokatos/varastorakennuksen kohdalta löytyi hieno hiekkamaa ja työ sujui nopeasti. Rakennuksen paikalta ja tulevan pihatien pätkältä kuorittiin pintakerros pois ja aika valtaisa kasa maata siitä kertyikin.






Illalla Mies yhdessä kaivurikuskin kanssa teki viemäröintiä, ensimmäisenä piti naapuritalon (siis tämän, jossa asumme nyt) viemärit liittää kaupungin verkkoon. Sitten vanhat, itse asiassa meidän tonttimme puolella sijaitsevat, viemärikaivot voitiin täyttää.

Tiistai-iltana aloitettiin meidän tontin viemäröintiä. Tasainen rakennuksen paikka on nyt yhtä kuoppaa ja ojaa, mutta eiköhän se tänään muutu kauniimmaksi katsella.




Seuraavaksi jännäämme, ehtiikö paaluttaja tänne tällä vai vasta ensi viikolla, talon perustus pitää nimittäin paaluttaa. Sen jälkeen taas kaivetaan.

Kesäistä keskiviikkoa!

6 kommenttia:

Mustikka kirjoitti...

Onpa sieviä monttuja :)

Vekarus kirjoitti...

Ihanaa! Teillä on työt alkaneet!

Ihanis sisustusostoksia olet tehnyt! Minäkin olen ihan liikaa ostanut tavaraa etukäteen huvilaa varten, toivottavasti kaikelle löytyy paikka...

Mammutin jälkeläinen kirjoitti...

Kesäistä keskiviikkoa sinnekin!

Kati kirjoitti...

Meillä talonrakennus myös alkamassa ja kuoppaa syntyy varmaankin elo-syyskuussa.. Jännää.

kati kirjoitti...

Siitä se lähtee! Sopiiko, että laitoin blogisi suosikkilistalleni että pysyn vauhdissa mukana?!

Kris kirjoitti...

Aikamoista mylläkkää, mutta teillä on kohta viemärit kunnossa ja pihalla kasvaa kohta nurmikko...
toiset ovat vasta suunnittelemassa vastaavanlaista operaatiota
Tsemppiä!