Kävelimme puistoon kiertotietä ja poimimme sylillisen pajunkissaoksia ojan pientareilta. Taittelin mukaan myös muutaman koivunoksan. Toivottavasti ne alkavat vihertää nopeasti sisällä lämpimässä.
Keittiön seinällä lennellyt pikkuenkeli siirtyi kaappiin lepäämään ja tilalle ripustin munakranssin. Myös pääsiäisaiheinen pitkäsääritipu otettiin esiin.
Tällä viikolla minun pitäisi pistellä suurta joulutyötäni, mutta sen syrjäytti kiireellisemmät pistelyt. Tämän kukkatyön sain valmiiksi eilen illalla, se pitää viedä kehystettäväksi heti huomenna. Se on 85-vuotislahja Miehen isoäidille. Hän täyttää vuosia palmusunnuntaina.
Mustanruskea kananen tulee ihan minulle itselleni, se toivottavasti valmistuu jo tänään.
Seuraavaksi työlistalla on kaksi pellavasydäntä. I-sydän viedään sunnuntaina Kummipojan isosiskolle synttärimuistamiseksi, toisen sydämen kirjain jääköön vielä salaisuudeksi... Ja näiden pistelyjen valmistuttua minun on aivan kertakaikkinen pakko tarttua ompelukoneeseen, jotta saan työt viimeisteltyä. Jospa ne keittiön verhotkin valmistuisivat samalla kertaa.
Aurinkoista tiistaita!

16 kommenttia:
Hei, nuo pistelytyösi ovat aina kovin suloisia! Suunnitteleminen ja varsinkin haaveileminen on kivaa. Olen hiukan samankaltainen että se toteutus puoli saattaa joko jäädä pitkäksikin aikaa taikka sitten pitää saada heti tehtyä, heti heti! Mukavaa kevään jatkoa -Tiina
Niin ihania jälleen... Minun pistelyt on maaneet taas liian pitkään kaapin perällä.
Tuollaisen pitkäsäären kun saisi -niin veikeä! :)
Selailin tuossa vanhoja kuvia ja tekstejäsi. Sinulla on kaunis valkoinen koti ja ristipistosi käyvät ihanasti samaan värimaailmaan.
Kauniilta näyttää, pajunkissat ovat niin keväisiä. Minäkin keräsin koivunoksia ja toivon että pian tulisi vihreitä lehtiä.
Kaunis tuo pöydän yläpuoellla oleva lamppu.
Aurinkoista viikkoa!
Kaunis tuo sinun ruokailutilasi! ihanan valkoista.
Hei! Ihastuttavia pistelytöitä sinulla! Ja levollinen, runollinen koti. Löysin blogisi eilen (tämä koko blogimaailma vasta avautuu minulle) ja virkistyin seurassasi! Taidan itsekin hakea sylillisen pajunoksia jo tänään sulostuttamaan kotia.
Blogiasi lukiessani saan aina suuren inspiraation ristipistotöihin! Ennen tein niitä paljonkin, nyt ovat muka kiireen vuoksi jääneet...
lämpimin terveisin
Jonna
oot kyllä uskomattoman aikaansaava pistely töissäsi!!! Ihailtavaa =)
Musta kananen on pirteä pistelytyö! :) Pajunkissoja ilmestyi meillekin, käytiin tytön kanssa keräämässä ja se oli hänelle suuri seikkailu. Hauskoja pääsiäisvalmisteluja!
Moi!Eksyin sattumalta tänne lukemaan blogiasi, jossa on aivan ihania juttuja!Olen itse 19-vuotias nuori nainen ja asun vielä kotona, lukion sain juuri päätökseen ja odotan innolla, että pääsen muuttamaan omaan kotiin poikaystäväni kanssa tulevaisuudessa.Teidän kotinne sisustus on aivan ihana, juuri sitä tyyliä mitä minäkin haluisin omaan kotiin:) Tykkään myös hirveästi käsillä tekemisestä, juuri tänään aloitimme poikaystäväni kanssa vanhan pöydän entisöinnin, jos sitä voisi jossain vielä käyttää..:)Nuo sinun käsityösi ovat upeita, olisi hauska itsekin osata tehdä joskus ristipistotöitä.
Iiiiihhhana toi sun munakranssi!!! Ootko tehnyt ite? Miten???
Ihania kuvia, kaunis värimaailma! Kiva blogi, täytyypä tulla toistekin : ) Ristipistotyöt on myös ihania! Itselläni ei ole kärsivällisyyttä niitä tehdä, enkä ehkä osaisikaan (yksi onneton yritys), mutta onneksi siskoni tekee minulle aina kaikenlaista ihanaa! Jos muuten tykkäät lukea ristipistoihin liittyviä blogeja, niin käy kurkkaamassa tämä linkki http://www.kirsih.vuodatus.net/
Kyllä on taas kaunista. Tuo pistely on jäänyt milulta kokonaan tänä talvena, mutta kyllä näitä katsellessa inspiraatio iskee.
Voi, oletpa ollut ahkera! Mekin käytiin keräämässä pajunkissoja ja koivunoksia, katsotaan koska vihertää. Aurinkoista loppuviikkoa, blogissani odottaa jotakin sinulle.
Jätin viestin, kun piipahdin. Kivaa luettava ja kaunis blogi. Minäkin pidän valkoisesta ja jossain vaiheessa minunkin asuinpaikastani tai tulevasta kodistani tulee mahdollisimman vaalea.
Kiitos ihanista kommenteistanne!
Kutri: munakranssin olen ostanut joskus vuonna miekka ja kilpi, en siis itse ole tehnyt.
Olivia: kiitos vielä kerran.
Lähetä kommentti