Meillä on vielä jouluista kotona, loppiaisena taidetaan nostaa kuusi ulos ja koristeet kaappiin odottamaan seuraavaa joulua. Jännittävää onkin sitten se, että emme vielä tiedä missä seuraavaa joulua vietetään, tuskin tässä kodissa kuitenkaan.
Vaikka joulua ei vielä ole siivottu pois, auringonpaiste houkutteli hakemaan vähän keväisempiäkin kukkia kotiin. Muutama vaaleanpunainen neilikka ruokapöydälle ja valkovaaleanpunainen tulppaanikimppu olohuoneeseen.
Kuopuksen pupuperhe nukutteli pikkupupua päiväunille auringonpaisteessa. Pikkupupun kehtoineen Kuopus sai syntymäpäivälahjaksi, äidin ja isän toi joulupukki.
Surullisten ja vaikeiden asioiden vastapainoksi olen taas löytämässä intoa Haaveiden talon suunnitteluun. Nämä piirustukset ovat olleet esillä muutaman päivän ja leikekirjaa on selattu ahkerasti. Ehkäpä seuraavaan postaukseen kerään inspiroivia keittiökuvia esille.
Ensi viikolla Pellavasydän viettää yksivuotissynttäreitään. Sitä ajattelin juhlistaa arvonnalla. Palaan asiaan viikon mittaan.
Aurinkoista uutta vuotta!

13 kommenttia:
Voi jaksamisia sinne!Täällä myös vähän ikäviä kuuluu mutta...päivä kerrallaan.Hyvä että haaveiden talo toimii henkireikänä.
Tulppaanit mullakin jo mielessä.
Kauniita kuvia! Ja onnea haaveiden talo -projektiin!
Niin kauniin valoisia ja keväisen näköisiä kuvia, tulpaanit ovat kauniita.
Karita
Ihanaa uutta vuotta 2009! Olipa taas kauniita kuvia! Toivottavasti murheet jäisivät pian taakse.
Lämpöisiä henkäyksiä sinulle Haaveiden talo projektiin.
Ja kauniita kuviasi oli mukava katsella.
Minäkin jo taidan kaipailla kevään värejä kotiin, kun vaaleanvihreä ja vaaleanpunainen alkavat näyttää todella houkuttelevilta päivänvalossa. Kauniita kukkia! Haaveiden talosta haaveileminen kuulostaa ihanalta.
Onnea haaveiden talo projektiin. Tuollaisen kannustalonko olet ajatellut rakennuttaa?
Minunkin tekisi mieli jo tulppaaneja, mutta amaryllis kukkii vielä ja jouluruusukin availee viimeisiä kukkiaan, joten pitänee odotella vielä vähän aikaa.
Onnea haaveiden talon sunnittelulle ja koko vuodelle 2009!!
Kauniita kuvia!! Tunnelmallisia. Minäkin nautin tänään upeasta talvisäästä. Järvet ovat hyvässä jäässä, ja kävimme perheen kanssa yhdessä luistelemassa järven jäällä. Uskomattoman ihanan tunnelma, kaunista ohuen lumen peittämää jäätä, auringon kimallus ja vain luistelet ja luistelet. Mietin , että kauniit vaatteet vain puuttuivat :) Sellaiset vintagehenkiset :) Minä kun luistelin "hippimaiharini" päällä, pitkä kaulaliina hulmuten...
Mukavaa loppiaista sinne rannikolle! Ja talosuunnittelua!
Ihanaa uutta vuotta! Toivottavasti tämä vuosi tuo tullessaan paljon kaikkea hyvää ja ikävät asiat häipyvät menneen vuoden mukana. Kauniita kuvia olet taas ottanut!
vau! Piirustuksista päätellen teille on tulossa upea talo!
Herkkiä, ihania kuvia! :)
Onnea taloprojektiin!
(Ja meillä kun kävi niin, että haaveilimme vallan toisenlaisesta talosta, mutta monien kiemuroiden jälkeen siitä tuli nykyisenlainen -Haaveilla on se ihana puoli, että ne elävät ja muuttuvat. Haaveista voi tulla totta ja todesta haave. :) )
Kaikkea hyvää ja kaunista vuodelle 2009!
Olen vannonut itselleni päivittäväni tulppaaneja maljakkoon piristämään kevättalvea. Hyasintti meni ja kuukahti jo ennen joulua :D
Lähetä kommentti